keskiviikko 29. huhtikuuta 2015





Viiden tähden konjakki
Neljän tähden elokuva
Kolmen tähden jallu
På tumanhand
Yhden                    tähden harhailija
             ihmisen

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tuntematon




Tuntematon meri
Hämeen ja Varsinais-Suomen välillä
                        koivut, kirkot, kivirikot
muinaisten rantojen laulut
vieraitten kielten puhujat, oudot linnut
niiden tunnistamattomat reitit
äänet,                    heidän makuaistinsa
jokin kuin Eischkulochen meri



 

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Tiedän nyt kun sen minulle sanot, minulla ei ole nykyisyyttä.





i

Alussa on impulssi

 
ii


Hän ei pelkästään sokeutunut,
vaan hän menetti myös näkemisen käsitteen.
Hän ei enää ymmärtänyt, mitä näkeminen tarkoitti.





iii



Hänellä on mieli, mutta hän kadotti ruumiinsa, jossa oli mieltänsä säilyttänyt.
Välillä hänestä tuntui kuin hänen mielensä olisi painunut lattialle,
samaan myttyyn ruumiinsa kanssa.






tiistai 31. maaliskuuta 2015


Iben
idem
idem
iben
ibid
ibid
ibid
hjejle
ibidem
ibidem
ibidem
Iben Hjejle
id
id
id
id
Anno anno anno

maanantai 2. helmikuuta 2015

Rakkausruno yläasteella





Korrelaattini olet sinä, johon lauseeni, 
                                            päivittäiset huokaukseni, silmäykseni   
                                                    askeleeni viittaavat
vastaavaisuussuhde, elävissä olennoissa se ilmiö, missä
jonkun elimen kehitys synnyttää vastaavan kehityksen muissakin elimissä.




 




keskiviikko 21. tammikuuta 2015

A-H





Arkihuone on nykyaikaisen kodin keskeisin huone, oleskeluhuone, johon
koko perhe kokoontuu askartelemaan, viettämään lepohetkiään ja lapset leikkimään.
Hamsteri ks. Turkiseläimet
Haisunäätä ks. Turkiseläimet
Hanhi ks. Linnut
Haahkanuntuvat ks. Höyhenet



tiistai 20. tammikuuta 2015

Seulasten alla




Yksittäinen mies on metsässä
yksittäistä mäntyä yksinäisempi

kuuletko
huokaukset?

yksinäiset
yksittäiset
korppien lennot
jäisten oksien napsahdukset
vaelluksen, sekaannuksen

kävelyn huurun, puitten rungoilla
surun kuurun piilon